Videotuotanto
Millainen on 2020-luvun yritysvideo? Onko se brändivideo, asiakastestimoniaali, haastatteluvideo vai somejakeluun tehty lyhyt spottisarja? Se voi luonnollisesti olla vaikka kaikkia näitä, jopa samalla kertaa. Animaatio, drone, 360 video ovat kaikki työkalupakin työkaluja.
Videon ulkoisesta muodosta tai toteutustekniikasta riippumatta tuotannossa on olennaista ymmärtää, kenelle videota tehdään ja miksi. Kun löydetään tavoite, löydetään myös raamit, budjetti ja se, mitä kannattaa tehdä. Kun tiedetään mitä tehdään, syttyy lamppu ja löytyy erottuva toteutustapa.
Vaikuttavin työ videotuotannossa tehdään ennen rec-nappulan painamista.
Mainosspotti / Somevideo
Maailma 25 sekunnissa. Oli spotti sitten televisioon toteutettu mainosspotti tai somessa jaettava iskevä video, sen pitää koukuttaa kohderyhmänsä ensimmäisten sekuntien aikana. Ja sen jälkeen tarjota uskottava käännekohta ja yllätys lopuksi. Hyvä spotti kertoo jotain olennaista meistä itsestämme. Se jää kummittelemaan mieleen ja sitä tekee mieli jakaa.
AE Elena
Testimonial eli asiakaskokemus
Sinun tuotteesi kenties uskottavin myyjä on asiakas ja hänen kokemuksensa. Anna asiakkaan kertoa omin sanoin, miltä tuote ja palvelu tuntuu. Saat aidon kokemuksen tuovan uskottavuuden sekä sellaista palautetta sinun tuotteestasi, jota et ehkä tiennytkään.
Videosarjan ”Tilaa toipua” jakso. Minidokkareissa toipujat ja läheiset kertovat, miten A-Kiltatoiminta on auttanut heitä kohti uudenlaista elämää.
Yritysdokkari
Oletko kuullut tarinan yrityksestä, joka eteni ilman mitään vaikeuksia voitosta voittoon? Tuskin, koska 1) tarinassa pitää olla esteitä ja 2) sellaista yritystä ei ole olemassa.
Yrittäminen on juuri sitä mitä sana itsessään kertoo. Joskus menee vihkoon ja se kuuluu asiaan. Mitä jos asiakas tai yhteistyökumppani näkisi myös tämän puolen? Näkisi sen, miten teillä asiat oikeasti hoidetaan? Millaisia haasteita, esteitä, vaikeuksia olette ylittäneet ja voittaneet? Miten olette tulleet tähän pisteeseen? Saisiko se katsojan kiinnostumaan, vakuuttumaan, jopa sitoutumaan?
Rumpu Median tekijöiden osaaminen ja kokemus sekä televisiodokumenttien teosta, että B2B-tilaustuotannoista yhdistyvät yritysdokkarissa ainutlaatuisella tavalla.
Brändivideo
Katsoja viedään hetkeksi toiseen maailmaan, sinun yrityksesi maailmaan. Tunnelma, kerronta, rytmi, miljöö ovat tärkeämpiä kuin faktat, lukemat ja suorat argumentit. Brändivideo ei kerro suoraan tuotteesta tai palvelusta, vaan yrityksestä, sen arvoista ja maailmankatsomuksesta. Millaista tarinaa haluat katsojan kertovan sinun yrityksestäsi?
Tutorial
”Miten tämä #&%¤* hyttysverkko nyt asennetaan?” Kukaan ei oikeasti lue enää paperisia manuaaleja. Näytä miten se homma tehdään oikein videon avulla! Vaiheittain, simppelisti, hauskasti, mukaansatempaavasti. Asiakkaalle tulee hyvä mieli: ”Minä osasin, ihan itse! Olipa hyvä tuote.”
Tuote-esittely & hanke-esittely
Onko sinulle koskaan käynyt niin, että kun kerrot palvelurobotiikastanne tai lojaliteettijärjestelmänne, niin potentiaalinen asiakas kyllä nyökkää, mutta hänen katseensa tarkentuu jonnekin kaukaisuuteen?
Maailma on täynnä jatkuvasti uudistuvaa teknologiaa, josta on vaikea esittää pysyvänsä perillä. Anna liikkuvan kuvan kertoa! Animaatio, graafit sekä pariin minuuttiin pakotettu tiivistys vievät sanoman ytimen perille. Sinun tehtäväsi on sen jälkeen vastailla tarkentaviin kysymyksiin.
Haastatteluvideo
Puhuva pää on ehkä kaikkein tavanomaisin videoformaatti. Siihen on syynsä. Jos henkilö puhuu aidosti ja kuvituskuva tukee puhuttua sisältöä, uskomme siihen mitä hän sanoo.
Livestriimaus
Tapahtuma, tuote-esittely, online-koulutus, webinaari. Suorassa lähetyksessä on aivan oma tunnelmansa. Rumpu Media tuottaa livetapahtumasi laadukkaasti ja joustavasti.